Käsitöitä Helsingin labilla / Crafts at Helsinki lab

Kiitos muistutuksesta.

Mihin kellonaikaan kannattaisi ilmestyä paikalle tänään?

Suvin kanssa lähdemme Labia kohti kuuden maissa, eli viimeistään puoli seitsemäksi olemme varmasti siellä.

Onhan meillä taas käsityökerho ensi keskiviikkona? Sitä ei ole merkittynä kalenteriin. Mulla olisi ainakin ohjelmassa niiden kadonneiden sohvankaavojen uudelleenpiirtäminen, mutta olisiko myös kiinnostusta esimerkiksi saumurin käyttöön/kokeiluun/tutustumiseen?

Joo, kyllä on. Yksi tapahtuma jo siirrettiin pois sen alta. Yritän hoitaa sen labin kalenteriin. Minua ainakin kiinnostaa saumurin kokeileminen.

No mä otan mun saumurin mukaan sitten keskiviikkona.

Onko meillä seuraavalle käsityökerholle mitään aihetta? Itse alkaisin nyt väkertää yhtä pikku laukkua. Miten olisi ompelukoneen ajokortti, sekä tutkailua ompelukoneen osista ja erilaisista ompelutarvikkeista? Niitä kun on tuhottomasti, niin se voisi helpottaa esimerkiksi sopivien tarvikkeiden ostamista.

Nyt taitaa Suvilla ja minulla jäädä käsityökerho välistä, kun ollaan molemmat flunssan kourissa. Parempi olla tartuttamatta ketään.

Olen unohtanut mainita, että minä olen menossa Twin Peaksiin. Joten käsityökerho lienee peruttu.

Muistutuksena, että huomenna on taas käsityökerhon kokoontuminen. Aiheena mm. se pidetäänkö kesätauko ja kuinka pitkä.

Olemme ainakin Suvin kanssa tulossa paikalle. (Muutkin ovat tietty tervetulleita!)

matkalla labille. pahoittelen myöhästymistä

Jäi sitten tapaamisessa sopimatta pidetäänkö kesäkuun käsityökerho. Minusta voitaisiin pitää, mutta hieman eri teemalla. Labilla pitäisi silloin olla uusi keittiö, joten voisimme testata sitä ja kokkailla jotain.

Miten olisi huovuttaminen tai kankaiden värjääminen?

Voisi taas herätellä henkiin käsityökerhoa. Syyskuun toinen keskiviikko on jo ylihuomenna. Syksyn projektina voisi olla sukkien neulomienn turvapaikanhakijoille: https://www.facebook.com/events/768888983233181/

Koska CNC-alkeiskurssi varasti keskiviikon, pidetään tämän kuun käsityökerho perjantaina. Palataan sitten takaisin normaaliaikatauluun eli vuoden kaksi viimeistä tapaamista ovat 11. marraskuuta ja 9. joulukuuta. Katsotaan sitten keväällä, josko joku muu päivä sopisi paremmin eli tänne voi kommentoida ehdotuksia viikonpäivästä. Joskus ehdotettu tiistai on siinä mielessä huono, että silloin on viikkokokoontuminen ja labi yleensä täynnä väkeä.

Jos perjantai on huono, voidaan siirtää tämän viikon tapaaminen myös torstaille, koska vaikka Google-kalenteri muuta väittää, ei deep-kurssi nähtävästi ole vielä jatkanut toimintaansa.

Viime hetken muistutus. Vuoden viimeinen käsityökerho tänään kuudelta.

Hei,

Etsin tietoa käsityökerhosta Helsingissä ja löysin tämän keskustelun. Aihe on näköjään viettänyt hiljaiseloa jonkun aikaa, mutta olisko ketjussa vielä kiinnostuneita? Onko Hacklabilla ompelukonetta
yleiseen käyttöön?

Muutan Helsinkiin marraskuun alussa ja pitäisi talvea varten vaihtaa takin vetoketju. Voisin sitä varten pitää käsityökerhoa kerran pari-kuussa nyt marraskuusta alkaen ja varmaan suht säännöllisesti, mutta mieluusti myös muiden vetäjien kanssa.

Ihan ensin olisi tietysti kiva tavata labin aktiiveja ja kuulla vähän tilan toimintaperiaatteista jne. Idea on tuttu mutta Helsingin labissa en ole koskaan käynyt. Lisäksi tosiaan tarvitsisin lainakoneen, tai jos se ei tähän hätään onnistu, niin joudun hautaamaan idean siksi aikaa kunnes löydän oman. Mutta huikatkaa jos kiinnostusta käsityökerholle vielä olisi :slight_smile:

Ompelukone(ita) labilla on ja tarvittaessa hommaillaan lisää. Homma on jäänyt kiinni innokkaasta vetäjästä ja ehkä osallistujistakin. Mutta jos haluat ottaa tästä palloa, niin laitetaan laitteet ja puitteet kuntoon ja aletaan mainostamaan.

Olisi kiva jos säännöllisesti taas tämmöistä labilla värkättäisiin.