Pepakuraa cossaajille -workshop 27-28.2. 2016

Pepakura on ohjelma jolla 3D mallista tehdään kartongista leikeltävä ja liimattava versio, tätä voi sitten jälkikäsitellä eri tavoin ja lopputuloksista saa varsin vakuuttavia:

Lisää kuvia projektista.

Homman etu verrattuna 3D-tulostamiseen on se että tulostamiseen ei mene viikkoja joten ei tarvitse asua läbillä 24/7 vahtimassa tulosteitaan (tai hankkia ja tuunata omaa tulostinta), toisaalta joutuu ainakin liimaamaan palat itse yhteen (leikkaamiseen on automatisoivia apuvälineitä esim Silhuette Cameo tai KNK Force). Toisaalta kyllä 3D tulostaessakin pääsee liimailemaan koska juuri mikään ihmisen päälle mahtuva ei tulostu yhdessä palassa kuitenkaan (ellei ole rakentanu tämmöistä petoa, huomaa “banana for scale”), lisäksi kaikki overhang yms ongelmat käytännössä tarkoittavat että mitään monimutkaista ei voi tulostaa yhdessä palassa.

Molemmissa tavoissa joutuu jokatapauksessa tekemään määrissä viimeistelyä (kittausta, hiontaa, maalausta, lakkausta…).

Tuon Fallout-proggiksen yhteydessä opettelin tämän prosessin ja harjoitusta on kerätty parisataa tuntia. Mikäli ihmisiä kiinnostaa niin voisin 2016 alkupuolella pitää aiheesta workshopin (varmaan silleen että ainakin lauantai ja sitten sunnuntaina ehkä jatkoa niiden kanssa jotka ovat heti inspiroituneena aloittamassa jonkun projektin).

Toki tällä ohjelmalla voi tehdä ihan vaan paperitaidettakin, siihen se kai alunperin on tarkoitettu…

Mutta vastaa tähän threadiin mikäli workshoppi kiinnostaa, lavenna samalla hiukan että mikä aspekti erityisesti kiinnostaisi. HUOM: 3D mallintamisesta on tulossa erillinen workshop @dist:in toimesta, tässä käsitellään vain sen valmiin mallin paperille saamista (simppelit mittakaava-muunnokset onnistuu mutta muuta mallin muokkausta ei tässä käsitellä).

Oma läppäri jossa on jollain tavalla pyörimässä Windows (itsellä pyörii virtuaalikoneessa) tarvitaan, ota mukaan myös ulkoinen vähintään 2-nappinen rullahiiri.


English summary: I did a Fallout thing with Pepakura, see photos above, if you want to learn how, I’ll be holding a workshop early 2016, teaching language will be chosen based on audience, probably is Finnish but you could pair up with someone who can translate on the fly. Bring a laptop that can somehow run windows (for example in a VM) and external mouse with at least two buttons and wheel.

Minä tulen ilman muuta tällaiselle kurssille jos se järjestetään. Oma intressi on olennaisesti samanlainen kuin yllä, eli roolipeliasuja sukulaispojille. Teknisessä mielessä kiinnostaa eniten alkuvaiheet ihan mallinnuksesta rungon tekoon jäykäksi rakenteeksi. Kittailu ja pintakäsittelyt on jo hanskassa silleen että minun puolesta ne voidaan jättää tällä kurssilla vähemmälle.

Juu, kiinnostaa. Tätä samaahan voi sitten soveltaa pellinkin kanssa (kuten irkissä Otter sanokin) ja joku nerokas keksinee keinon siirtää pepakurasta g-koodiin…

Joka tapauksessa paperimallihommat voi olla yllättävän hauskoja.

No se antaa DXF:fää ihan suoraan ulos, luulisin että melkein mikä vaan CAM-paketti (jopa ne opensourcet) osaa laskeskella siitä GCodea. “flaps” (eli ne liimauspinnat) voi konffaa pois päältä (jos esim tekee solukumista, tai pellistä, eikä paperista), taittopintojen hoitaminen (ovat eri värillä siellä DXF:ssä) voi tosin olla “mielenkiintoista”, ne vois tietty kaivertaa.

CNC-alkeiskurssin uusinta on 16,17 ja 23. tammikuuta, HSF16 on 29.-31. tammikuuta. Eli helmikuun puolelle vähintään mennään, 4-6.3. ei käy minulle noin muuten helmi- ja maaliskussa on kai aika vapaata, saa ehdottaa aikoja.

Plani on tosiaan että lauantaina olis varsinainen workshoppi ja sitten voidaan lauantaina päivän päätteeksi katsoa tarvitseeko tulla vielä sunnuntaina katsomaan jotain.

Edit: 6-7.2 on nyt kanssa poissuljettu.

Koska muita ehdotuksia ei tullut niin valitaan 27.-28. helmikuuta 2016.

Ei maksa mitään, ei tarvitse ilmoittautua, aloitetaan klo 12:00

Viikonloppuna tavataan! Asentakaa Pepakura Designer etukäteen, asennus ja käyttö ei vaadi lisenssiä mutta tallennus ja exportit vaativat (sekä yli yhden sivun tulostaminen). Eli workshopissa ei välttämättä tarvitse lisenssiä mutta jos meinaa jotain oikeasti tehdä niin se on 38USD (taisi olla että ALVit tulee päälle).

Ja vähintään kaksinappinen hiiri rullalla on välttämättömyys tai vastaava mestaruus touchpadinsä kanssa, molempia nappeja käytetään koko ajan, samoin rullazoomia.

Myöhäinen kiinnostuksenilmoitus, katotaan ehdinkö.
Sain Pepakuran jotakuinkin toimimaan winellä, onko rambo sulla kokemusta että se ei vaan toimi kun mainitset että Windows pitäisi olla? Vai omalla vastuulla voi tulla Linux-winensä kanssa?

Ei mitään käsitystä Winestä (oikeastaan en muistanut edes sen olemassaoloa koska lopetin sen kanssa taistelun melkolailla heti kun vmwarelta tuli ekat toimivat virtualisointituotteet linuxille), omalla vastuulla oikeastaan käyttöjärjestelmästä riippumatta. Noin referenssiksi itsellä OSX El Capitan jossa VMWarella virtualisoituna Windows 7, myös Parallelsin virtualisointi on havaittu toimivaksi. Virtualbox toiminee kanssa kun Pepakura ei vaadi mitään erityistä 3D tai USB -suorityskyvyltä.

Ainiin, jos haluaa myös enemmän hands-on harjoitusta siitä itse puuhastelusta niin kannattaa ottaa mukaan oma leikkuualusta, metalliviivotin ja askarteluveitsi, näitä ei ole läbillä tai allekirjoittaneella mitenkään määrättömästi.

Itse käytän kuumaliimaa liimailuun mutta se on erikoista matalan lämpötilan kamaa joten sillä ei polta itseään pahasti vaikka tulisikin tungettua sitä sormilleen enemmän kuin vähän. Normaalillakin kuumaliimalla voi toki tehdä (kuumaliiman hyvä puoli on että se liimaus on helppo purkaa ja tehdä uudestaan kuumailmapuhaltimen kanssa) mutta on ehkä syytä olla vähän varovaisempi.

Eli A3 kartonkia ostin Lohikarin myymälästä “Hintalappu, A3, valkoinen, 100kpl”, jos malli on liian monimutkainen niin Meshmixer:illä voi vähentää pintojen määrää. Pepakuran uusin versio tukee näköjään useampaa formaattia mutta jos sattumalta on niin että löytämäsi malli ei ole sopivassa formaatissa niin meshmixerillä voi konvertoida.

Teknoksen tartuntapohjamaali ja säänkestävä erikoislakka on peräisin Bauhausista, samoin kilikali-maalit (aka spray-maalit).

Ja tosiaan se viewer jolla voi tulostella muiden valmiiksi tekemiä malleja on ilmainen.

edit: Niin ja koeponnistettiin sillä DesignJetillä A3-kartonkiarkille tulostus, muuten hyvä mutta ainakaan tähän kartonkiin se muste ei tartu mitenkään superhyvin ja lähtee leviämään jos sitä koskettelee, ehkä voisi kokeilla jotain hiilellä taiteilevien fiksatiivilakkaa…

Myöskin todettiin että puikkoliimalla normipaperille tulostettujen juttujen kartonkiin liimaaminen ei oikein toimi, tässä taittelu- ja kasaanliimaus -vaiheessa tulee ongelmia siitä. Sen sijaan kilikali-liimalla @speedy kun laittoi kunnolla niin näytti pysyvän hyvin kiinni. Jokatapauksessa paras on tulostaa suoraan siihen kartonkiin.

Yleisön pyynnöstä huomenna askarrellaan vielä, klo aloitetaan 12 kuten tänäänkin.

Edit2: Meshlab on kanssa vaihtoehto niiden 3D mallien yksinkertaistamiseen.

Aika hienoja autoja pojat on jaksaneet leikellä. Itsekin lauantaina katselin noita malleja ja pidin niitä aika suuritöisinä kun detaljia tuntui olevan kovasti. Mutta noihan on oikein näköisiä noi työstökset. Ja ne rambon Fallout-kypärät ja rintahaarniskahan on suorastaan komeita.

Täällä näyttäis olevan kaikkea kivaa (yleensä) pienempää askarreltavaa http://paperized.blogspot.fi/

Pro tip: Evil Tedin kanava https://www.youtube.com/channel/UCLTxoOYUpGKDSexgjTG1D1A työskentelee enemmän solukumin kanssa.

Pro tip 2: humblebundlessa olis nyt pino aiheeseen liittyvää ekirjaa tarjolla https://www.humblebundle.com/books/cosplay-book-bundle