Alumiini iltamat, TIG koulutus (Helsinki)

Alumiini iltamat.

On pitkin talvea ollut puhetta, että hieman kohdennetumpi tig-hitsaus koulutus olisi tarpeen.

Minulla on taustana n. 10v harraste hitsauksia, joten ymmärrän aloittelijan tuskan.

Koulutuksen ajan ja tilan rajoituksien vuoksi käydään käsiksi vain peruskauraan, ja jos siitä pääsee kiinni, on omatoiminen jatkoharjoittelu aivan oleellisesti helpompaa.

Keskitytään yleisiin perusasetuksiin, jolloin on osaaminen käytettävissä kaikissa hitsauskoneissa, eikä mennä laite/valmistajakohtaisiin hienouksiin.

Materiaali voisi olla 3mm alumiini, sillä on helppo harjoitella, ja jos sen hanskaa, menee hieman ohuempikin ongelmitta.

Runko voisi olla vähän lainattu tuosta elektroniikkakurssista, viisi keskiviikko- tai torstai-iltaa, siten että viideltä aloteltaisiin, pieni tunnin teoria/keskusteluhetki ja sitten 20min vuoroissa hitsausharjoituksia. Voin tuoda myös oman hitsauskoneen, joten kaksi voisi harjoitella yhtä aikaa, josta seuraisi, että 18-21 välille tulisi 18 vuoroa, eli 6 osallistujan kesken kolme hitsuukertaa per ilta, tai jos on enemmän osallistujia niin kaksi vuoroa per ilta riittäisi 9 osallistujalle.

Kun aikanaan itse olin koulutuksessa tunnit alkoi aina harjoituskappaleiden teolla, meillä siihen ei ole mahdollisuutta eikä aikaa. Ehdotan sellaista toimintamallia, että käyn ostamassa 1-2 kokonaista 1200x2000x3 alumiinilevyä tutulta romikselta, siellä onnistuu levyn leikkaus, ja ottaisi sen suoraan 80mm suikaleiksi leikattuna, sitte nämä on helppo Labilla leikata 150mm pituisiksi pätkiksi. 150mm sen takia, kun se on virallisenkin hitsauspätevyyden testikappaleen mitta, sen on joku hyväksi todennut, mennään mekin sillä.

Hitsausharjoituksissa tuppaa elektrodeja osumaan sulaan, joten niitä olisi hyvä olla myös riittävästi, etukäteen teroitettuna, jos (=kun) sattuu elektrodi osumaan kappaleeseen, vaihtaa vain uuden tilalle ja jatkaa harjoituksia, täten saadaan mahdollisimman tehokasta toistoa.

Kaikilla tulisi olla henkilökohtaiset hitsaushanskat, muutaman tunnin harjoittelun jälkeen on hanskat melko hikiset.

Kuten ylempää voi huomata, tästä seuraa kuluja, eli koulutus/harjoittelu ei voi olla ilmaista, kulut koostuvat harjoitusmateriaalista, elektrodeista ja ennenkaikkea kaasusta. Josko innostuneita saadaan kasaan 6-9 (tai vähän ylikin, ei varmaan kaikki joka kerta paikalla) voisin koittaa laskea kulujen osuuden, se on vähintään useita kymppejä.

Hitsausasetuksista, tehdään kaikki 2.4mm/3.2mm kulta/harmaa/siniset (valitaan yksi) elektrodilla, AC asennossa ja 60% balanssilla ja 70Hz puhdistuksella. Säädetään vain virtaa koko aikana, näin säästytään asetuksien tuomalta hämmennykseltä, näitä on sitten helppo omatoimisesti tutkia kun perusteet kunnossa.

Hahmotelma:

  1. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan tig polttimeen ja sen asentoon hitsatessa.
    Hitsausharjoitteena levyn päällä pelkästään sulattamista ja lukuisia toistoja, koittaen huomata mitä vaikutusta nopeudella ja virran asetuksella on kappaleen lämmitessä ja hitsin jatkuessa.

  2. Toisella kerralla tutustutaan lisäaineeseen, miksi ja miten.
    Hitsausharjoitteena levylle hitsiä lisäaineen kanssa, niin kauan että 150mm harjoituskappaleen alku ja loppuhitsi ei olisi kovin erinäköistä

  3. Kolmannella kerralla keskustellaan puhtaudesta ja kappaleiden asettelusta
    Hitsausharjoitteena kahden kappaleen liittämistä, ensin “heftiin” ja sitte piena-asennossa toistoja

  4. Neljännellä kerralla keskustellaan virheistä, puhtaus/aloitus/lopetus/reunahaava, keskitytään vain “näkyviin” virheisiin.
    Hitsausharjoite jatkuu pienahitsauksella, lisätään vaikeusastetta, hitsi lähtee “nurkan takaa ja loppuu nurkan taakse”

  5. Viimeisellä kerralla kerrataan mistä eniten kysymyksiä
    Hitsausharjoitukset jatkuu, jos joku saa mielestään valmiin, voidaan koittaa tehdä rasitustesti,
    eli sahataan mielivaltainen 20mm leveä kaistale kappaleesta ja taivutetaan kunnes pettää, ja mikä pettää ekana. Siitä selviää tunkeuman määrä ja hitsin mekaaninen kesto.

Ajatuksia, kiinnostuneita? Mulle sopii elokuuta lukuunottamatta kesällä mikä vaan ajanjakso, tai sitten suoraan syyskuulle jos kesä on vaikeata osallistua.

1 Like

Erittäin kiinnostava setti.

Kesä / heinäkuun keskiviikot ois tosi jees.

Olisin kiinnostunut. Hanskojen lisäksi, varusteina tarvittanee jotain pitkähihaisia ja syttymättömiä takkeja? Mikä on labin tilanne hitsausmaskien kanssa – olen saanut hieman epäselviä vastauksia siitä ovatko siellä olevat kuinka käyttökelpoisia?

Kiinnostaa heinäkuun puolenvälin jälkeinen aika ke-to , kesällä on aika paljon muuta menoa

Olen kiinnostunut. Aikataulusta käydään varmaan tarkempi keskustelu.

Joo, kiinnostaa täälläkin. Heinäkuun puoliväli - elokuun alku on myyty muualle ja kesällä keskiviikko on keskimäärin huono päivä…

Löytyisi kyllä kiinnostusta, itselle sopisi ehkä syssymmällä paremmin.

Kiinnostaa, mutta vasta lokakuussa olisi aikaa.

syyskuu & lokakuun alku ei käy - muuten vapaata, mieluiten torstaisin, varapäivä keskiviikko

Ei täällä eikä privaattiviesteissa yhtään kahta samaa aikataulutoivetta :wink: menee haasteelliseksi. Varsinkin nyt näyttää siltä että toinen kurssi syö torstait kesän alusta.

Tarkistan tiistaina hitsauskypärä tilanteen, joudutaan siihen varmasti toinen ostamaan kurssia varten. Kysyn miten tulityötilan budjetti siihen taipuu.

Laitan ensiviikolla pari vaihtoehtoaikataulua mistä valita.

Kiinnostaa ja Heinäkuu pois lukien pitäisi mahtua myös kalenteriin

Se tigittäminen kiinnostaisi kaikissa muodoissaan kaikille materiaaleille eli olen mukana jos järjestyy ja sopivia aikatauluehdotuksia saadaan.

Kiinnostaa myös. Aikatauluun ei toiveita, mennään enemmistön mukaan.

Varataan aika. Lokakuun torstait kello 17-21 eli 3.10, 10.10, 17.10, 24.10, 31.10

Kustannuksista, niitähän tulee, karkeasti 120e per henkilö jos 6 osallistujaa. Hinta koostuu pelkästään harjoitusmateriaalista ja kaasusta, jotta harjoituskappaleet (150mmx80mmx3mm) eivät lopu kesken, pitänee ostaa 3kpl täyttä 1250x2500 alumiinilevyä, ja pari pulloa kaasua. Jos jää yli, voi niillä jatkaa omatoimista harjoittelua tms.

Sopii nuo ajat ja hinta jos sillä saa itselleen alumiinin hitsaustaidon.

Laitetaan ajat sopimaan, kunhan ei tule force majeurea duunin suunnalta. Eli mukana edelleen.

Mukana ollaan.:grinning:

Ilmoittautumislinkki: (arvonta jos innoikkaita yli tarjonnan)

En tiedä osallistujamäärää, mutta selkeästi ylitti kysyntä tarjonnan. Voittaneet on saaneet tiedon.

Vinkki vaatetukseen, alumiinia hitsatessa ei synny kipinöitä joten ei vaadi ihan niin paljoa vaatteilta kuin perinteinen hitsaaminen, mutta koska toimitaan sulan metallin ja kuumien osien kanssa, tulee vaatteet olla palamattomia, (esim puuvilla tms) eli nyt pitää jättää tuulipuku ja croksit pois. Pitkähihainen paita, umpikengät ja TIG hanskat. Huomio ostaessasi hanskoja, niitä on erikokoisia.

Linkkivinkkejä:



Sattuu harmillisesti 17.10 keskelle syyslomaviikkoa jolloin ainakin minä olen (todennäköisesti) reissussa. Lieneekö muilla osallistujilla samanlaista ongelmaa vai tuleeko tästä vain mulle poissaolo?