Käsitöitä Helsingin labilla / Crafts at Helsinki lab

English version at the end of the message.

Koska minulla on työn alla muutama käsityöprojekti, haluaisin kerätä labin käsityöharrastajia yhteen. Olkalaukku on vasta suunnitteluvaiheessa, mutta sukkaprojekti on edennyt valmiisiin sukkiin asti.

Sukkaprojekti alkoi, kun muutimme uusiin tiloihin ja kellaritilan betonilattiaa epäiltiin etenkin talvipakkasilla kylmäksi. Sain idean neuloa villasukkia labilla käytettäväksi. Alkuperäinen ideani oli tuoda labille jämälankoja, joista sitten voisi aikansa kuluksi kuka tahansa neuloa sukkia yhteiseen käyttöön. Labilla vain ei näkynyt muita neulojia, joita rekrytoida mukaan.

Kun vielä olen labilla neuloessani saanut kommentteja siitä kuinka mukavaa olisi osata neuloa, ajattelin, että voisi aloittaa labin käsityökerhon. Ajatuksenani olisi, että kokoontuisimme kerran kuussa sekä tekemään käsitöitä että opettelemaan niiden tekemistä.

Kokoontumiset voisivat olla joka kuukauden toinen keskiviikko eli ensimmäinen olisi 14. tammikuuta. Aiheena olisi neulominen ja virkkaaminen. Virkkauksessa olen ihan aloittelija, mutta neulomista voin neuvoa.


English summary

I have been doing some crafts and would like to organise regular meetings at the lab.
Mostly I have been knitting, but I’m also interested in making a messenger bag, which means that sewing is also on agenda.

I have decided to start sewing club for Helsinki Hacklab by having regular meetings on every month’s second Wednesday. Idea is that it should also be possible to learn crafts in these meetings. First meeting would be on January 14th and the subject would be knitting and crocheting. I have just recently started to learn crocheting, but I can help with knitting.

2 Likes

Minulla olisi kaikista käsitöistä paljon kokemusta, tulisin mielelläni sitä muille jakamaan. Olisiko myös kiinnostusta ompelukoneella ompeluun? Esim. miesten kauluspaita viikonloppukurssina tai ompelu- ja kaavoitustekniikkaa…

1 Like

Kauluspaitojen kanssa on tullut tehtyä vähän ompelutöitä aiemmin, mutta lähinnä kavennusta ym. pientä muutosta. Kauluspaidan tekeminen itse tuntuu äkkiseltään kyllä pelottavan haastavalta projektilta minun tasoiselleni tekijälle, mutta ilman muuta tulen mukaan jos tällainen kurssi järjestetään.

Jonkin verran olen tilaillut mittojen mukaan tehtyjä paitoja netistä, mutta pelkästään se mittanauhan käyttäminen vaatii muutaman iteraation ennen kuin tilatuista paidoista alkaa tulla toimivan muotoisia. Näissä on kyllä aina tarkoitus tuijotella niitä senttimetrejä liiankin tarkkaan.

1 Like

Kauluspaita on yllättävän helppo, jos osaa ommella suoraa saumaa ompelukoneella. Multa löytyy siihen kelpo kaavat. Ainoa vaikeampi kohta on hihansuun halkio, mutta jos sen tekisi hihan saumaan tai muuten vaan yksinkertaisemmin kuin Hugo Bossilla niin eiköhän sekin onnistu. Tää vois kyllä olla niille edistyneemmille kotiompelijoille, ja voin kyllä pitää myös peruskurssia ompelukoneen käytöstä ja erilaisista saumoista.

Tosin se ongelma voi olla, että jos monikin haluaa ommella niin ei oo tarpeeksi ompelukoneita?

Tähän on nyt ihan pakko spämmätä tämmöinen:

Peruskoulun yhdeksännellä luokalla vaihdettiin teknisistätöistä tekstiilitöihin kahdeksi viikoksi (ja päin vastoin)
Kyseessä oli joku tasa-arvohömppä.

Opettaja oli katsonut että shortsit syntyvät siinä ajassa.
Tehtiin sitten kalsarit, se kangas oli erittäin suosittua jossa oli norsun kuvia.

Tämä edellä kerrottu ei tarkoita, että olisin kiinnostunut labin ompelukoulutuksesta.

Jonkun pitäisi tehdä suojukset niihin sohviin. (se joku en ole minä)

Ostin labille nuppineuloja. Isoin puute on nyt hyvät sakset, joita voisi olla kaksikin. Labilla on käytettävissä yksi hyvä ompelukone.

Ajatuksenani on, että noissa tapaamisissa keskusteltaisiin käsityöprojekteista ja tehtäisiin käsitöitä, joita voi tehdä samaan aikaan, kuten esimekiksi neulominen. Samalla voisi kysyä neuvoja ja ohjausta ongelmiinsa. Jos kiinnostusta löytyy, niin kurssejakin voi järjestää. Hackviikonlopuille on ollut vaikeuksia löytää aihetta, joten sinne sopii hyvin tuollaiset viikonloppukurssit.

Kuten totesin, olen enimmäkseen neulonut ja tänä syksynä on syntynyt useampi pari villasukkia. Välipäivinäkin innostuin neulomaan yhdet sukat. Tuo http://novitaknits.com/ on Novitan uusi verkkokauppa/some -sivusto, johon olen rekisteröitynyt tunnuksella jautero. Kuten tuolta näkyy olen aloittamassa peittoprojektia, jonka viimeistelyn ajattelin tehdä labilla, koska minulla ei ole kotona paikkaa, johon levittää tuo peitto.

Innostuin aikuisena neulomisesta, kun törmäsin möbiuskaulaliinan ohjeeseen. Siinä luotiin silmukat normaalin tapaan ja sen jälkeen luotiine toisen reunan silmukat neulomalla luotujen silmukoiden alapuolelta poimitut silmukat.Etsiessäni nyt tuota ohjetta, löysin videon, joka neuvoo helpomman tavan luoda möbiussilmukat.

Olen aikoinaan tehnyt noita kaulaliinoja ainakin kolme. Ensimmäiseen tuliliikaa kierrettä, joten siitä ei tullut möbiusnauhaa. Toiseen tuli luotua liian vähän silmukoita ja siitä tuli kauluri. Kolmannen olen onnistunut kadottamaan. Joten lienee aika aloittaa neljäs. Tosin voi olla, että teen sen virkkaamalla, koska ajattelin ottaa mallikseni M.C. Escherin Möbius Strip II-teoksen.

Voin tuoda kyllä tuoda jämälankojani sinne labille. Itse olisin kiinnostunut virkkaamaan vähän erikoisempia projekteja, haaveissani siintää Alien pehmolelu…

Varataan kässäkerholle säilytystilaa ja katotaan se kalenteriaika vielä tarkemmin että menee muiden koulutusten kanssa sopivasti. Keskiviikko kerran kuukaudessa kello 18-21 olis kuitenkin se millä voitas aloittaa?

Sitten semmoinen toive, että niille labin kolmelle sohvalle pitäisi joku vaihdettava ja pestävä suojausverhoiluratkaisu keksiä. Myös vähän saa panostaa materiaalin laatuun ja ulkonäköön. Labi maksaa materiaalit ja muut selkeät kulut.

Kaipa minä sitten voisin semmoiset hurauttaa, jos joku muu ostaisi kankaat. Osaan kyllä sanoa miten paljon niitä pitää ostaa, mutta kukaan ei halua että minä ostan kun minä ostan kukkakuviota.

En ota kantaa sohviensuojien väriin.
Se “olohuone” on Suovulan hallinnassa.

http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/varikartat_sisamaalaukseen/kaunis_koti_-varilastut

Joku fiksu on ajatellut vaaleanruskeaa tai taivaansinistä silloin, kun muut värit ovat valkoinen ja harmaa.

Kuitenkin siinä kankaan ostossa pitäisi olla joku semmoinen joka ymmärtää muistakin ominaisuuksista, kuin väreistä.

Hacklabin logosta voisi katsoa jonkun värin ja sitten ostaa kangaskaupasta jotain sinne päin.

Niillä kankailla tulee joka tapauksessa olla huomattavan isot Martindale-luvut tai jotkin muut kulutuskestävyyttä osoittavat tunnusuvut. Kankaissa on helposti monikymmenkertaisia eroja ja pehmeimmät ei kestä mitään.

Tärkeitä ominaisuuksia olis tosiaan kulutuksenkestävyys, mutta kyllä se riittää jos ne vuoden kestävät ja mallit on tallessa niin tehdään uusia. Pestävyys olis kanssa hyvä juttu. Kuviota sen verran että ei ne pienet tahrat liikaa pomppaa esille.

Tiettyä tyylikkyyttähän siihen haetaan, kun on kuitenkin se ensinäkymä labille kun tulee, mutta saa niissä vähän olla huumoriakin.

Täytyykö niiden päällisten olla myös palosuojakankaita?

Ei tarvitse olla palosuojattuja.

Tämmöset kaksi sisustuskangasta löytyivät Helsingin Eurokankaasta:
ja sitten tuommoinen:

Hintaa sinisellä on hulppeat 5€/m ja vihreä on 9,90€/m. Molempia näytti olevan isohkot rullat. Käviskös jompi kumpi näistä värinsä puolesta sohvanpäälliseksi?

Hyviä kankaita.
Päädyt sinisellä ja istuinosa vihreällä.

Odotellaan Suovulan vastausta.

Sanoisin että kokonaan sinisenä, puolen vuoden päästä tiedetään miten on kestänyt ja että panostetaanko ihan kunnon kankaaseen.

Eli sinistä saa ostaa ja laskua tulemaan mulle…

Jos joku tahtoo kyseisen kankaan sieltä ostella niin olkoon hyvä, sillä sen roudaamiseen tarvitaan vähintäänkin auto, jonne mahtuu 150cm pitkä pötkylä.