Pienoismallirakettikurssi 4.-5.3.2015 Helsingissä

Hei,

Oletko koskaan halunnut rakentaa ja laukaista taivaalle oman raketin? Suomen avaruustutkimusseura järjestää jälleen yhteistyössä teekkareiden tähtitiedekerho Polluxin kanssa pienoismallirakettikurssin, jonka suoritettuasi pääset turvallisesti mukaan ympärivuotiseen harrastukseen!

Pienoismalliraketit ovat keveitä, uudelleenkäytettäviä raketteja, joiden voimanlähteenä on tehdastekoinen, pieni kertakäyttöinen kiinteää polttoainetta käyttävä moottori. Harrastus yhdistää hauskalla tavalla askartelun, lentotekniikan ja pyrotekniikan.

Kurssilla opitaan raketin vakauteen liittyvää suunnittelua ja testaamista sekä turvallisuusnäkökohtia. Kurssin suoritettuasi saat toistaiseksi voimassa olevan rakettikortin, joka oikeuttaa ostamaan rakettimoottoreita maahantuojalta ja lennättämään raketteja ympärivuotisesti seuran tapahtumissa.

Kurssi kestää kaksi iltaa, keskiviikon ja torstain 4.-5.3. noin klo 18-21. Keskiviikkona paikallaolo on pakollista, torstaina suositeltavaa. Ensimmäisenä iltana pidetään teorialuennot sekä pienimuotoinen kirjallinen koe ja toisena iltana on omien rakettien rakentelua. Toisen illan rakentelussa on suositeltavaa olla paikalla, koska silloin voi kysellä rakettien käytännön rakentamiseen liittyviä vinkkejä. Kurssin suorittamiseen kuuluu oman raketin rakentaminen sekä laukaisu. Rakettikortin saaminen edellyttää 18 vuoden ikää, mutta kurssin voi käydä aiemminkin.

Raketit voi joko rakentaa alusta pitäen itse, tai valmissarjoista, jotka maksavat noin 16-40 euroa. Itse moottorit maksavat tyypistä riippuen noin 1-4 euroa/kpl.

Kurssin hinta on 20 euroa (sis. kurssimateriaalin), ja kortin saaminen edellyttää jäsenyyttä Suomen avaruustutkimusseurassa tai Polluxissa. Sitovat ilmoittautumiset tulee lähettää Mika Jalavalle etunimi.sukunimi@gmail.com (korjaa osoite) viimeistään sunnuntaina 1.3.

  • Nimesi, osoitteesi ja kotikuntasi
  • Oletko jo aiemmin SATSin tai Polluxin jäsen
  • Henkilötunnuksesi (rakettikorttia varten)

Kurssi pidetään Pitäjänmäellä Helsinki Hacklabin kerhotiloissa osoitteessa Takkatie 18. http://helsinki.hacklab.fi/yhteystiedot/

Terveisin,

Timo Toivanen,
SATS:in rakettivastaava

Lisätietoja: