Stockholm Makerspace

Kävin tutustumassa ja jututtamassa paikallisia tekijöitä Tukholmassa. Helsingin läbiin verrattuna Stockholm Makerspacen keväällä avatut uudet tilat ovat huomattavasti suuremmat ja erillisiä työskentelyhuoneita löytyy puu- ja metallityön lisäksi ompelulle, 3D-tulostimille, maalaamiselle ja jopa isolle biologian/kemian labralle. Labran käytöstä ja tarpeellisuudesta oli kyllä epäilyksiä. Iso 100W laserleikkuri oli ostettu ruotsalaiselta maahantuojalta, joten takuu- ja huoltoasioissa pystyi neuvottelemaan kätevämmin kuin toiselle puolelle maapalloa viestimällä.

Koulutustila

Makerspacen rahoitus toimii hyvin samantapaisesti kuin Helsingissä: vuosimaksu on euroina noin muutama kymppi ja kuukausimaksu omalle avaimelle kolmekymppiä. Taloudellisesti toimintaa pyörittävä yhdistys on melko riippumaton ulkoisesta rahoituksesta ja sponsoridiileistä, tosin vuokraan liittyi jotain pienimuotoisia yhteiskäyttösopimuksia. Tila oli vuokrattu talosta, jossa sijaitsee pienyritystoimintaa, teknologiafirmoja ja startupeja. Talon yhteisessä siistissä keittiössä on itsepalveluna pakasteita ja valmisruokia ostettavana. Kuten Helsingissä, myös Tukholmassa avaimenhaltijoilla on omat SmartStore-laatikot. Tilan neliömetrien määrästä oli jonkinlaista epäselvyyttä, mutta sanoisin että niitä on riittävästi. Pelkästään ompelulle varattu oma isohko huone on luksusta, jota harvasta hackerspacesta löytyy.

En tiedä johtuuko jostain remppa- ja muuttoväsymyksestä, mutta jotkut valittelivat ettei jäsenet ole saaneet rakenneltua mitään erityisempää vähään aikaan ja hacking-kulttuuri ei ole isommin esillä. Tällaisia kausia tulee ja menee joka paikassa. Paikat olivat muuton jäljiltä suurelta osin valmiin näköiset ja monet laitteet käyttökunnossa. Puutteita oli lähinnä vielä joissain kärynpoistoratkaisuissa.

Ompeluhuone

2 Likes

Ruotsalaiset olivat muuten perustamassa katto-organisaatiota hackerspace- ja makerspaceyhdistyksille + muiden vastaavanlaisten yhdistysten avuksi. Olivat saaneet tuohon suht vaivattomasti perustamisrahaa ja tavoite oli lähinnä aluksi yhteinen landing page nettiin (http://www.makersofsweden.se/). Esimerkiksi HSF:n kaltaista yhteistyötä Ruotsissa eivät olleet aiemmin harrastaneet, joten yhteistyötä rakennetaan tuolla ensin perustamalla yhdistys.

Tarkoitus ruotsalaisten yhteistyössä on ennen kaikkea lähetellä yhteisiä lottokuponkeja avustuksia tarjoaville rahastoille. Tukholmalaisia tuohon motivoi myös se, että pääkaupunkiin on hankalampaa saada avustuksia suoraan kuin pienempiin kaupunkeihin, joissa voi olla maakuntien erityisrahastoja, paikallisia säätiöitä tai suopeaa kunnanjohtoa. Lisäksi yhteisenä lähteviä avustushakemuksia pidettiin todennäköisempiä onnistumaan, mikä voi ihan hyvin pitää paikkansa.